egypt
AR
belarus
BE
bulgaria
BG
bangladesh
BN
bosnia
BS
spain
CA
czech_republic
CS
germany
DE
greece
EL
usa
EM
great_britain
EN
esperanto
EO
spain
ES
estonia
ET
iran
FA
finnland
FI
france
FR
israel
HE
croatia
HR
hungary
HU
indonesia
ID
italy
IT
japan
JA
georgia
KA
india
KN
south_korea
KO
lithuania
LT
latvia
LV
india
MR
netherlands
NL
norway
NN
india
PA
poland
PL
portugal
PT
brazil
PX
romania
RO
russia
RU
slovakia
SK
serbia
SR
sweden
SV
ukraine
UK
vietnam
VI
china
ZH

Muisti tarvitsee puhetta

Useimmat ihmiset muistavat ensimmäisen koulupäivänsä. He eivät kuitenkaan enää muista, mitä tapahtui sitä ennen. Meillä ei ole melkein mitään muistoja ensimmäisistä elinvuosistamme. Miksi on niin? Miksi emme voi muistaa vauvaikämme kokemuksia? Syy on kehityksessämme. Puhe ja muisti kehittyvät suunnilleen samaan aikaan. Muistaakseen jotain ihminen tarvitsee puhetta. Toisin sanoen hänellä pitää olla sanoja kokemuksiaan varten. Tiedemiehet ovat tehneet erilaisia kokeita lasten kanssa. Tehdessään niitä he tekivät mielenkiintoisen löydön. Niin pian kuin lapset alkavat puhua, he unohtavat kaiken sitä ennen tapahtuneen. Puheen alku on samalla muistin alku. Lapset oppivat paljon kolmen ensimmäisen ikävuotensa aikana. He kokevat uusia asioita joka päivä. Heillä on siinä iässä myös monia tärkeitä kokemuksia. Siitä huolimatta se kaikki katoaa. Pyskologit kutsuvat tätä ilmiötä pikkulapsen muistinmenetykseksi. Lapset voivat muistaa vain asioita, joilla on nimi. Omaelämäkerrallinen muisti säilyttää henkilökohtaisia kokemuksia. Se toimii kuin päiväkirja. Kaikki elämämme tärkeimmät tapahtumat on tallennettu siihen. Tällä tavoin omaelämäkerrallinen muisti muovaa identiteettimme. Mutta sen kehitys riippuu äidinkielen oppimisesta. Ja me voimme aktivoida muistimme vain puheemme kautta. Asiat, jotka opimme vauvana, eivät tietenkään kokonaan katoa. Ne on tallennettu jonnekin aivoihimme. Me vain emme pääse niihin käsiksi – eikö olekin harmillista?

text before next text

© Copyright Goethe Verlag GmbH 2015. All rights reserved.